Pakohuone tarinamme

The Great Escape on vuonna 2016 perustettu pakohuone yritys, joka alun alkaen on lähtenyt liikkeelle Kajaanin Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tuottamasta projektista. Alkuperäisistä perustajajäsenistä on yrityksessä mukana vielä tänäkin päivänä Olli Kähkönen.

Ensimmäiset pakohuoneet Kajaanissa pelattiin kuuluisan paikallisleipomon kellarissa, jossa yritys ehti pyörittää pakopelejä noin vuoden ajan. Vuonna 2017 TGE laajensi toimintansa Kajaanin Kirkkokadulle, jolloin myös uusia pakopelejä saatiin valikoimaan. Ensimmäisenä tällöin avattiin Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Suomi 100 -pakohuonepeli, joka oli osa virallista juhlavuoden ohjelmaa.

Vuonna 2019 yritys vaihtoi toimipisteensä Kajaanin Kauppakadulle, jolloin valikoimaan saatiin jo kolme pakohuonetta. Samaan aikaan yritys avasi myös toimipisteen Vuokatin SuperParkiin, johon avautui SuperParkin teemaa kantava pakohuonepeli.

Vuonna 2022 TGE:llä on Kajaanin ja Vuokatin alueella jo yhteensä kahdeksan eri teemaista pakohuonetta, joista uusimpina ovat Mission: Pirate Ship, Mission: Bomb Squad, sekä kauhuteemainen The Circus pakohuone. TGE on siis kasvanut vajaassa neljässä vuodessa koko Kainuun tuntemaksi aktiviteettialan firmaksi. Pakohuoneita yritys on ehtinyt neljän vuoden aikana tuottaa alueelle jo 20 kappaletta erilaisilla teemoilla. Alla olevassa kuvassa TGE:n tiimiä vuodelta 2020: Joona (vas.), Leo, Fanni & Olli.

ryhmäkoko